Teos : Frans Johansson : Medici-ilmiö – Huippuoivalluksia alojen välimaastossa (alkuperäisteos: The Medici Effect – Breakthrough Insights at the Intersection of Ideas, Concepts and Cultures); 2004. Suomennettu 2005 Maarit Tillman. 266 s.
Kirjan sisältö ja pohdintaa
Kirjan lähtökohtana ja tausta-ajatuksena on Medici-ilmiö, mikä juontaa juurensa 1400-luvun Italiaan ja renessanssin aikoihin. Medicit olivat firenzeläinen pankkiirisuku, joka aikanaan rahoitti mm. eri alojen taitureita. Medicit olivat eräs niistä suvuista, jotka aikaansaivat erilaisten taiteilijoiden, kuten kuvanveistäjien, tiedemiesten, runoilijoiden, filosofien, arkkitehtien ja pankkiirien kasaantumisen Firenzeen. Nämä erilaisten taiteen ja tieteen alojen edustajat kokoontuivat yhteen ja oppivat toisiltaan asioita, joita eivät olisi oppineet toimiessaan vain "omiensa" kanssa. He olivat synnyttämässä renessanssin aikaa, milloin luovuus oli voimavara.
Kirjan kirjoittaja lähtee ajatuksesta, että nykyäänkin voidaan synnyttää samanlainen Medici-ilmiö, missä erilaisuudesta ja erilaisten taiteen ja tieteen alojen välimaastoista voidaan innovoida mitä ihmeellisempiä uusia mahdollisuuksia tehdä myös businesta.
Välimaasto
Välimaastolla tarkoitetaan sellaista ajatusten ja ihmisten kohtauspaikkaa, missä ihmiset voivat yhdistellä eri alojen ja näkökantojen sekä erilaisten kulttuuritaustojen perimää ja tietämystä aikaansaaden uusia ja luovia oivalluksia ja ajatuksia. Näistä uusista ideoista Johansson käyttää nimitystä välimaastoideat tai –innovaatiot. Välimaastoideoille on tyypillistä, että ne ovat varsin usein yllättäviä ja kiehtovia. Ne myös usein avaavat ovia aivan uusille aloille ja mahdollistavat siten asioita, jotka voivat vaikuttaa maailman kulkuun ennennäkemättömällä tavalla.
Johansson käyttää kirjassaan lukuisia esimerkkejä välimaastoideoista ja niiden synnystä, mutta mielestäni eräs merkittävimmistä on Charles Darwinin evoluutioteorian kehittyminen.
Charles Darwin oli kerännyt 5 vuoden maailmanympärimatkallaan lintuja Galapagossaarilta, joita hän esitteli John Gouldille, joka oli yksi aikansa merkittävimmistä eläintieteilijöistä. Darwinin maailmanympärimatkan tarkoitus alunperin oli tutkia geologisia asioita, ja sen vuoksi hänen muistiinpanonsa Galapagossaarien linnuista olivat puutteelliset. Gould analysoi lintuja tarkemmin, ja esitti Darwinille, että Darwinin peipoiksi luulemat linnut olivatkin kaikki omia lajejaan, jotka olivat kehittyneet eri saarilla erilaisiksi sen mukaan, mihin esimerkiksi nokkaa oli käytetty. Gould teki luokitustyön, mutta Darwin alkoi pohtimaan, oliko lintulajin mahdollista jakautua kahdeksi tai useammaksi lajiksi, jos linnut elivät eristyksissä eri saarilla. Tämä pohdintatyö pohjusti evoluutioteorian esiinmarssin.
Johansson esittää, että maailma on juuri nyt - tänään - optimitilassa välimaastoideoiden toteutumiselle.
· Ihmisten liikkuvuus on kasvanut
· Tieteenalat kokevat yhdistymisprosesseja
· Laskentateho on kasvanut huimasti
Nämä asiat mahdollistavat erilaisten poikkitieteellisten ajatusten ja oivallusten yhdistämisen ja sitä kautta aivan uudenlaisten innovaatioiden syntymisen. Ihminen on kuitenkin osittain kaikkea luovaa toimintaa vastustava, ja niinpä hän keksii kaikenlaista, miten joku uusi idea tai ajatus pyritään tuhoamaan jo alkumetreillä. Johansson käyttää termiä "assosiaatioeste" kuvaamaan sitä ilmiötä tai voimaa, joka on kyettävä voittamaan, jotta voi ajatella riittävän avoimesti tai luovasti.
Assosiaatioeste
Meillä kaikilla on erilaisia assosiaatioesteitä, mutta taustastamme ja elinympäristöstämme johtuen assosiaatioesteet ovat eri henkilöillä eri korkuisia. Mikäli omaamme korkean assosiaatioesteen, pyrimme tyypillisesti ongelmien sattuessa toimimaan määrätietoisesti opitulla tavalla tietynlaisten mallien pohjalta. Matalan assosiaatioesteen omaavilla henkilöillä ongelman ratkaisu ei käynnisty samalla tavalla, vaan he pyrkivät yhdistelemällä eri asioita ja näkemyksiä löytämään jonkun luovan ja ehkäpä täysin uuden tavan käsitellä ongelmaa. Usein yhdistely ei muodostu loogiselta pohjalta ja ei perustu aikaisempaan kokemukseen.
Eikö ole juuri niin, että suuressa osassa maailmaa ja kulttuureja kokemusta pidetään ainoana mahdollisuutena hankalien ongelmien ratkaisussa. Usein ajatellaan, että hän on niin nuori ja kokematon, että ei hänellä voi olla kykyä ja kapabiliteettiä ratkaista vielä tämän tason asioita. Harvoin meillä riittää kykyä ajatella, että ehkäpä taustoistaan ja diversiteetistään johtuen hän saattaa pystyä yhdistelemään näkemiään ja kuulemiaan asioita sellaiseksi ratkaisuksi, mikä aluksi kuulostaa jopa "järjen vastaiselta", mutta rohkeudellaan ja omaperäisyydellään voisikin johtaa erinomaiseen lopputulokseen. Aikaisemmin esitetty evoluutioteorian kehittyminen Darwinin päässä on juuri hyvä esimerkki siitä, että Darwinin alhainen assosiaatioestetaso mahdollisti asioiden yhdistämisen niin, että hän uskalsi julkaista sen astisen maailman vallankumouksellisemman teorian lajien kehityksestä.
Assosiaatioesteiden kaataminen on yksi suurimmista haasteista edettäessä kohti Medici-ilmiön ilmapiiriä. Assosiaatioesteiden murtamisessa onnistuminen helpottuu mikäli seuraavia asioita on tarjolla:
· Ympäristö missä on useiden kulttuurien vaikutuspiirissä
· Kyky analysoida ja oppia täysin uudella ja erilaisella tavalla
· Kyky hylätä tähän hetkeen asti saadut oletukset
· Useiden näkökulmien soveltaminen
Kirjassa on mielenkiintoinen esimerkki alunperin ruotsalaisesta keittiöalan gurusta Marcus Samuelssonista, joka on syntynyt Etiopiassa. Hänen vanhempansa kuolivat tuberkuloosiin ja hänet adoptoi Göteborgilainen pariskunta, jossa mies oli geologi. Geologi-isä vei Marcusta ympäri maailmaa, ja Marcus tottui syömään jo pienestä pitäen kaikenlaista ruokaa. Lisäksi hän tummaihoisena "ruotsalaisena" tutkaili maailmaa eri silmin kuin perinteiset ruotsalaislapset. Hän päätti 16-vuotiaana hakeutua Göteborgin ravintolakouluun, ja suoritti harjoittelujaksoja Sveitsissä ja Itävallassa sekä teki maailmanympäriristeilyn. Tämän käänteentekevän matkan jälkeen hän alkoi soveltaa ainutlaatuista näkökulmaansa ja kokemuksiaan. Vaikka hän oli nuori hänen ajatuksensa alkoivat nopeasti kantaa hedelmää New Yorkissa, missä on tuhansia ravintoloita. Marcuksen yhdistelmät kykenivät voittamaan monen herkuttelijan luottamuksen, ja Aquavit-ravintola palkittiin vuonna 2004 eräänä New Yorkin parhaimpana ruokaravintolana. Tärkeää on myös tiedostaa, että Marcuksen innovointikyvylle annettiin ravintolan omistajan puitteissa mahdollisuus. Omistaja otti tietoisen riskin ja avoimella mielellä antoi Marcukselle mahdollisuuden, joka mahdollisti uudenlaisen menestyksen.
Kuinka usein hyvät ideat sortuvat elon tiellä vain siihen, että vanhemmat, opettajat, esimiehet tai muut vaikuttavat eivät näe tai halua nähdä potentiaalia, mikä monissa nuorten ideoissa ilmenee ? Miten oppisimme löytämään enemmän yhteistä säveltä ja sitä kautta ottamaan riskejä ja antamaan uusille mahdollisuuksille elintilaa ?
Usein meidän koulutuksemme ainakin läntisissä maissa lähtee siitä, että on olemassa tiettyjä totuuksia, joihin keskitytään. On olemassa myös tiettyjä auktoriteetteja, jotka ovat aina olleet oikeassa. Näitä auktoriteetteja on opetettu myös kunnioittamaan ja hiukan olisi hyvä pelätäkin. Elävästi tulee mieleen sellaiset instituutiot kuten poliisilaitos, opettajakunta ja kirkko, jotka ovat aina olleet oikeassa ja virheettömiä. Nykyisin on havaittavissa selvää muutosta ko. instituutioiden toiminnassa, joka on kyseenalaistanut monia asioita. On naispappeja, jotka haastavat jopa Raamatun kertomuksia. On poliiseja, jotka ohjaavat liikenteessä asenteella, että sakottaminen ei ole ainoa keino liikennevalistuksessa. On myös opettajia, joiden luovuus antaa tilaa yhä erilaisille lapsille, ja ymmärrys lapsien erilaisesta kehittymisestä on huomioitu hyvin monissa kouluissa. Yleisesti voidaan todeta, että suomalainen yhteiskunta on viime vuosina hyvin alkanut ymmärtää erilaisuutta ja erilaisia kansallisuuksia. Se on hyvä pohja assosiaatiokynnyksen madaltamiseen, ja sitä kautta "innovaatiopohjan" kasvattamiseen.
Olen itsekin ollut onnellisessa asemassa saadessani kiertää monissa maailman maissa ja erityisesti 18 kuukauden jakso Italiassa avasi monessa mielessä omia silmiäni. Luulen sen myös alentaneen omaa assosiaatiokynnystäni ja sitä kautta muiden ihmisten ja näkemysten kuuntelua. Yksi merkittävä kehitys omassa toiminnassani (ainakin itse kuvittelen niin) on ollut se, että olemassa olevia oletuksia asioista kannattaa puntaroida huolella, ja hylätä niistä jopa jotain. Hyvä käytännön esimerkki voisi olla keskellä kirkasta päivää aurinkoisella terassilla punaviiniä nauttiva keskinkertaisesti pukeutunut mieshenkilö, joka selvästi nauttii arkipäivänäkin keittiön antimista, myöskin viinin lumoista, ja vielä ruoan päälle ottaa rennosti nokkaunet terassilla. Voisi kuvitella, että ko. henkilö ensioletusten perusteella on nautiskelija, joka ei kykene kontrolloimaan alkoholinkäyttöään edes päivällä, ja lisäksi käyttää pari tuntia hyvää työaikaa moiseen nautiskeluun. Kaiken kukkuraksi kehtaa nukkuakin julkisella paikalla. Hylätään ensioletukset, ja ajatellaan, että ko. herra on lähtenyt läheiseltä tehtaalta mielen puhdistavalle lounaalle, joka tyypillisesti kestää hiukan 30 minuuttia pidempään. Tehtaan omistajakin hyväksyy ko. menettelyn, joten käytännössä tehtaalla on lähes kahden tunnin mittainen tauko, ja menetetty työaika kompensoidaan tekemällä hiukan pidempää päivää. Siis työn tuottavuus olisi sama kuin 30 minuutin lounastauolla. Lisäksi ruoka onkin pääasiassa vihanneksia, leipää ja kanaa antaen riittävän ja terveellisen latauksen iltapäivän suorituksille. Aterian kanssa nautittu punaviini rentouttaa ja laukaisee mielen tilan, missä ajatus juoksee ja samassa voi kehitellä tehtaan prosesseja paremmiksi. Ja pienet torkut varmistavat, että virkeystila jatkuu työpäivän loppuun asti. Lienee selvää, että ensioletuksilla on merkittävä vaikutus assosiaatioesteen muodostumisessa. Olen kirjan kirjoittajan kanssa myös samaa mieltä siitä, että kansainväliset kokemukset ja ulkomailla asuminen pienentävät assosiaatiokynnystä huomattavasti.
Johansson esittää, että assosiaatioesteiden kaatamisen tai madaltamisen jälkeen meillä on mahdollisuus suhtautua avoimemmin eri aloilta ja ympäristöistä tuleviin asioihin, ja yhdistellä niitä uusiksi innovaatioiksi. Hänen mielestään erilaisten uusien asioiden "mieleenjuolahtamisen" todennäköisyys samalla kasvaa. Tästä hän mainitsee esimerkkinä
Louis Pasteurin, joka oli tehnyt uutterasti töitä kanakoleraviljelmien kanssa, ja unohti erään viljelmän vuonna 1875 kesäksi laboratorioon. Pidettyään hiukan kesälomaa hän palasi laboratorioon ja siirsi vanhan bakteeriviljelmän kanoihin, ja ihmetteli, että kanat eivät kuolleet vaan tulivat vaan hiukan kipeiksi ja paranivat. Pasteur luuli aluksi, että viljelmässä oli jotain vikaa, ja hankki uuden viljelmän ja siirsi sen taas kanoihin, jotka säilyivätkin hengissä. Pasteur tajusi, että ensimmäisellä kerralla bakteerit eivät olleetkaan täysin kunnossa, ja kanat säilyivät, mutta tulivat immuuneiksi. Hän oli sattumalta aikaansaanut osaamisellaan ja kyvyllään ajatella laajasti rokotteen, joka mullisti maailman.
Menestyksekkääseen innovointiin kuuluu myös jatkuva ajatusten luominen ja epäonnistumisten hyväksyminen. Monet hyvät ja yhdistetyt luovat ideat syntyvät sattumalta, ja toisaalta niitä saattaa edeltää lukuisat kokeilut ja epäonnistumiset. On tieteellisesti osoitettu, että innovaatioiden määrän kasvaessa ns. superajatuksen löytymisen todennäköisyys kasvaa. Samoin on osoitettu, että aikaisempi ja tuleva innovaatiomenestys riippuvat sattumasta enemmän kuin mistään muusta. Eli käytännössä hyvän innovaation takana on hikeä ja kyyneleitä varsin usein.
Kun ajattelen perinteisiä teollisuudenaloja, kuten metsä- ja metalliteollisuutta, uskon, että Johanssonin esittämät ajatukset olisivat erittäin tervetulleita. Mistä löydetään sellaisia uusia innovaatioita ja ajatuksia, joiden pohjalta voitaisiin kehitellä kokonaan uusia business-konsepteja em. alueille. On epätodennäköistä, jos 30 vuoden kokemuksen omaavat tuotantotaustaiset paperi-insinöörimiehet tai samalla taustalla olevat koneinsinöörit kokoontuvat miettimään jotain uutta ja ihmeellistä. Olen itse nähnyt, että sellaiset mietinnöt harvoin johtavat mihinkään uuteen. Vanhojen oletusten ja kokemusten pohjalta "päivitetään" asioita, ja siitä sitten eteenpäin. Erilaisiin säästöihin toki löytyy aika paljon ajatuksia. (Huom. kirjoittajan oma huomio).
Kirjan loppupuolella Johansson esittää myös muutaman tyypillisen ansan, jotka ovat tyypillisiä ihmisluonteelle ja usein estävät Medici-ilmiön aikaansaamisen. Ensimmäiseksi ihmiset eivät ns. prospektiteorian mukaan vihaa epävarmuutta, vaan pelkäävät tappiota. Tappio on elävämpi kuin voitto, ja se tekee usein kipeää. Eli epävarmuuteen suuntautuminen ei sinällään pelota, mutta mahdollisen tappion pelkääminen kylläkin. Tämän vuoksi pyrimme mieluummin olemaan omalla alueellamme tai alallamme, kun asiat menevät melko hyvin, emmekä uskaltaudu kohti välimaastoa, koska riskien ottaminen saattaisi vaarantaa nykyisen aseman ja turvallisuuden.
Toinen tyypillinen ansa on ilmiö, miksi tyypillisesti monet sijoittajat eivät myy kurssien laskiessa vaan odottavat parempia aikoja. Taloustieteilijät nimittävät usein jo käytettyä rahaa "uponneeksi kustannukseksi", koska sijoitettu pääoma on mennyt eikä sitä sellaisenaan saa takaisin. Tämä tunnesidonnainen ansa muodostaa esteen välimaastoon pyrkiville, sillä kun olemme panostaneet johonkin tuntuvasti, meistä tuntuu, että olisi parasta jatkaa samaan malliin. Vaihtaminen tässä vaiheessa ei kannata.
Kolmas Johanssonin mainitsema tyypillinen ansa on se, että katsomme usein välimaaston riskejä vain yhdestä näkökulmasta ja juuri siitä näkökulmasta, jota olemme käyttäneet tavanomaisella alalla toimiessamme. Vakiintuneiden alojen riskit ovat selväpiirteisempiä. Vaihtamalla näkökulmaa esimerkiksi keittiöguru Marcus Samuelssonin malliin, "haluan tehdä asioita eri tavalla ja ryhtyä johonkin, mihin kukaan ei ole ennen ryhtynyt; se on ainoa mahdollisuuteni onnistua", voidaan lähestyä riskejä aivan eri tavalla.
Tärkeää on myös tietysti riskien tunnistaminen ja pelon hallinta. Tehokkain tapa pelkoa vastaan on tunnustaa se, ja usein silloin käynnistyy prosessi, missä aletaan tottua pelkoon ja riskiin, ja silti voidaan jatkaa eteenpäin. Jos pysähdytään pelon tunteeseen, useimmiten jäykistytään siihen, ja liike ja ajatuskin loppuvat. Siirtyminen välimaastoon muodostuu erittäin hankalaksi. Loppujen lopuksi tärkeään rooliin tässäkin asiassa tulee luonteenpiirre nimeltä rohkeus. Rohkeus ottaa riski, ja edetä elämässä. Kuuluisa MIT:n professori Larry Susskind tiivistää asian hyvin:" Suurin riski on olla ottamatta riskiä."
Suosituksia kirjan perusteella
Kirja on hyvin helppolukuinen ja erilaisin esimerkein valottaa hyvin mahdollisuuksia, mitä erilaisuuden tutkiminen ja avoin mieli mahdollistaa. Mielestäni kirja soveltuu erityisen hyvin sellaisille henkilöille tai organisaatioille, jotka ovat jo vuosia takoneet "samaa rautaa". Kirjan avulla voi yrittää ymmärtää, että maailmaan mahtuu paljon muutakin kuin oma näkökenttä.
Ihmiset, jotka ammatikseen haastattelevat ihmisiä uusiin työpaikkoihin tai rekrytoivat suoraan uusiin tehtäviin, kirja voisi avartaa näkemystä, että yksi haastattelu tai CV-paperi eivät pelkästään kerro kovinkaan paljon ihmisestä. Oletusten hylkääminen ja mahdollisesti tarkoituksella aivan erityyppisen ihmisen palkkaaminen voi osittain olla riski, mutta myös suuri mahdollisuus uudenlaisen ajattelun kehittämisessä.
Toivoisin ihmisille ja omille kollegoilleni halua kokeilla uusia ideoita riskit analysoiden hiukan hanakammin. Ymmärrän, että mekin olemme resurssien suhteen tiukoilla, mutta ennustan, että panostamalla uusiin ideoihin ja ihmisiin ottaen riskinkin (halliten ja tiedostaen riskit) säilytämme paremmin ihmisten motivaatiota ja pitkässä juoksussa täten myös välillä rohkeuttakin vaativan tekemisen meiningin. Uudet ideat ja niiden toteutus vaatii resurssien varaamista sellaisiin kohteisiin, jotka ei välttämättä heti ensimmäisellä puolivuotiskaudella tuota mahdottomasti. Toisaalta voidaan ajatella, että miksi hyviä resursseja makaa jatkuvasti kannattamattomissa busineksissa.
Me voimme kaikki laajentaa omaa näkemyskenttäämme hakeutumalla aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti uusiin haasteisiin. Kannustan kaikkia vaihtamaan välillä työtehtävää, työympäristöä (esimerkiksi ulkomaan komennuksella) tai jopa työpaikkaakin. On myös kannattavaa kierrellä mahdollisuuksien mukaan maailmalla ja kiireettömästi tutkailla maailman menoa ilman tarkkaa aikataulua ja ohjelmaa.
Rakentavaa on myös hakeutua keskusteluihin, joissa itse on kuuntelijan roolissa. Hakeutua tilanteisiin, joissa ei tiedä keskusteltavasta asiasta aluksi mitään. Opetella uusia asioita, ja kouluttautua alueilla, joita ei jokapäiväisessä elämässä kohtaa.
Käykää huutokaupoissa, missä tapaa kaikentasoista ihmiskuntaa, missä myydään usein kauniita esineitä, ja vieläpä monasti jännittävällä ja humoristisella tavalla. Joskus voi jäädä "turska" käteen. Älä huolehdi, autotallissa on tilaa.
Lopulta kuitenkin lienee oleellista se, että ihminen kuuntelee oman sydämen ääntä, ja sen perusteella tekee mahdolliset liikkeet. Mikäli ne johtavat ns. välimaaston alueelle, voi sieltä löytää varmasti uudenlaisia mahdollisuuksia ja myös uhkia, joita oman kodin kiikkutuolissa ei koe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti